Minä ja Kustaf

1 Minä ja Kustaf

Mä kerron teille tarinan eräästä miehestä. Se mies.. olen minä.
Oli vuosi -63 ja olin libyassa. Siellä oli menossa sisällissota.
Kaivoin kommunisteille perunakellaria sissikorsuun
Minulla oli apunani ystävä... Kustaf. Hän oli lapsuudenystäväni.

Kaivoimme yhdessä ja oli meneillään kahvitauko.
Tai... voiko sitä nyt kahviksi kutsua. Meillä oli kyllä erään laista kahvia.
... mutta se oli kovin laihan laista. Istuin likaiselle maalle pienen kiven päälle.
Kustaf oli hakemassa minulle kahvia. Pian hän tulikin höyryävän kuuma Don Martins muki kädessään.
Hän ojensi sen minulle ja näin kuinka hänen ohimoltaan tipahti hikipisara kahvini joukkoon.
En välittänyt...
Mukin sanka oli ainoa kohta josta pystyin pitämään kiinni.
... muualta se oli niin kuuma. Siemaisin kuitenkin hieman ja... nielaisin.
Se poltti hieman kieltäni, mutta se tuntui silti virkistävältä.
Ärähdin hieman, kun kahvi saapui ohutsuoleeni.
Tunnelma oli jotenkin kihelmöivä. Otin toisen kulauksen ja annoin loput ystävälleni... Kustafille.
Olin mielestäni saanut jo tarpeekseni ja ystäväni näytti hiamn nääkähtäneeltä.
Olimme kaivaneet koko päivän. Päivä oli noin puolessa välissä ja oli meneillään kirkas kesä.

Oli sietämättömän kuuma joten kaivoimme ilman paitoja.
Huomasin kuinka kustafin vatsa pullistui... ja laskeutui taas hitaasti.
Hänellä taisi olla vamma... Istuimme kumpikin hiljaa ja kuuntelimme lintujen liverrystä.
Minä sieppasin käteeni perhosen joka oli laskeutunut kukalle. Puristin sitä nyrkissäni ja hieraisin
sen jauheeksi. "siitäs sai!",ajattelin mielessäni. Lisäsin sen Kustafin kahviin kun hän sitoi ruskeita
kengan nauhojaan. Silloin se tapahtui:
Hälytys kellot alkoivat kilkattaa kamalalla metelillä.
Noin 9.56 sekuntia myöhemmin kuului laukaus. en ehtinyt mitään tajuta kun kustaf jo vuosi verta
Hänen kyljestään oli mennyt luoti läpi ja lävistänyt maksan ja vahingoittanut mahaa.
... ja sitten tullut toisesta kyljestä ulos. Hän vuosi mustaa verta ...paha enne.
Hän vain istui... Hän katsoi minua ilmeettömästi, mutta samalla jotenkin niiin surullisesti ja
minä en pysytynyt hievahtamaankaan. Käteni olivat jähmettyneet paikoilleen.
Olin kuin naulittu kiveen kiinni. Olisin halunnut auttaa ystävääni, mutta jotenkin pystyin vain
katsomaan kuinka hän vuosi. Sydämeni pumppasi kuin höyryveturin mäntä. Katsoin... katsoin vain kuinka
ystäväni luuhistui maahan. Hänen silmänsä olivat vielä auki. Syöksähdin maahan ja asetin hänen päänsä
varovasti syliini.

Hellästi hivelin hänen poskeansa ja tuntui kuin hänen silmäsä olisivat vielä nähneet.
Hän vuosi verta uusille Gregre -maastohousuilleni jotka sisareni oli minulle opiskeluvuosinaan ostanut.
Niissä oli jopa Goretex. Katsoin maahan ...siinä oli Don Martins muki rikki... ja hyvää kahvia.
Kostutin siinä heiman sormiani ja laitoi suuhun kahvia suuhun kun oli niin kova nälkä ja jano.
Maistui kahvilta... Sitten katsoin taas ystävääni ja hänen silmänsä olivat ummessa.
Itikin... itkin kuin pieni lapsi. Toivoin että hän heräisi vielä eloon vaikka tiesin sen mahdottomaksi.
Nostin hänet nopeasti syliini ja lähdin juoksemaan sairasmajaa kohden. Oli alkanut satamaan.
Kyyneleeni valuivat poskiltani ja liittyivät sadepisaroiden joukkoon. Juoksin nopeasti... kuin tuuli konsanaan
Sairas maja häämötti jo.

Kiidin kuin raketti, vaikka satasen aikani oli vain 22,10. Sain silti
raahattua itseni sairasmajalle ja laskin kustafin nopeasti, mutta niin varovasti pöydälle. Lääkäri laski
heti harmahtavan viltin kustafin päälle. Ymmärsin mitä oli tapahtunut... Itkin yhä lujempaa.

Mieleeni tulvi monia asioita. Kuten kolmannen luokan banaanikilpailu. Ja muistan kuinka Mika-Petteri
heitti opettajaa kookospähkinällä päähän ja se irtosi (siis opettajan pää).
Nauroimme haljetaksemme. Se oli niin mukavaa. Minä nostin pään ja heitin sen keittiön isoon kattilaan,
jossa oli lihapullia kastikkeessa. Se sekoittui muitten sotkujen joukkoon. Ja sitten tuli Kari,
joka halusi lisää ruokaa ja söi opettajalta kivarit. Hän luuli niitä mandariineiksi. Ja tahotoi
vain ketsuppia höysteeksi, että maku olisi ollut täydellinen. Silloinkin meinasin saada vatshaavan.
En siksi että nauroin ...vaan että Kustaf oli kaatanut lasoliinia maitooni.

Mieleeni muistui myös yhdeksännen luokan uusi luokanvalvojamme ...joka oli Jonas Tavast ja se oli hänen nimensä.
Jotain sukua Manelle... kaiketi... Hän näki kuinka kiusasimme Kustafin kanssa uusia mokkereita.
Hän juoksi apuun ja kompastui Karin eväslaukkuun ja kirjaan ja lensi tielle, paloaseman eteen.
Juuri silloin soi palohälytys ja arvatkaa kenen päälle paloautot ajoivat. Eivät minun, eikä kustafin
vaan... opettajan. Mika-Petteri oli sytyttänyt pyöränsä palamaan. Voi että se oli lystiä! Voi niitä aikoja!

Mutta sitten oli aika palata realiaikaan... ja mielessäni pyöri vain yksi asia... KOSTO!

See also: [Edit]



kaka: From 2004 to 2024
Pie, Version, Help